Toimintakertomus 2022
Yleistä
Suomen Kromatografiaseura ry on vuonna 2009 perustettu rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on toimia valtakunnallisena yhdyssiteenä kromatografian parissa työskentelevien tai siitä kiinnostuneiden henkilöiden ja yhteisöjen välillä sekä edistää jäsentensä keskinäistä vuorovaikutusta ja kromatografian tuntemusta. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin Helsingissä 29.4.2009. Yhdistyksen säännöt merkittiin yhdistysrekisteriin 6.11.2009. Kromatografiaseura jatkaa vuonna 1986 perustetun Suomen Kemian seuran Kromatografiajaoston toimintaa rekisteröitynä yhdistyksenä. Vuoden 2022 lopussa yhdistykseen kuului 460 varsinaista jäsentä ja 10 kannattajajäsentä. Kannattajajäsenet ovat Suomessa toimivia kemian alan yrityksiä. Vuonna 2022 kannattajajäseniltä perittiin jäsenmaksua 200 €.
Toiminta
Vuonna 2022 hallitus päätti jakaa matka- ja koulutusapurahoja 4 x 500:n €:n arvosta. Matka-apurahaa myönnettiin yksi kappale (500 €). Koulutusapurahahakemuksia ei saapunut seuralle lainkaan eikä sitä myönnetty. Seuran kevätkokous pidettiin 7.5.2022 Measur Oy:n tiloissa. Seura osallistui Chembio-tapahtumaan järjestämällä Ajankohtaista ympäristöanalytiikkaa -seminaarin yhdessä Massaspektrometriaseuran kanssa 9.6.2022. Tapahtumassa Leco sponsoroi Kromatografiaseuran osalta kahvitarjoilut. Seura järjesti Viinin kemiaa -seminaaritilaisuuden 14.9.2022 Ruokaviraston ja Suomen Ympäristökeskuksen tiloissa. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin laboratoriokierros. Tapahtumassa Pekka Lehtonen luennoi viinin kemiasta. Ilkka Ojanperä luennoi alkoholin toksikologiasta ja Tuulia Hyötyläinen viinin ja alkoholin tutkimuksesta. Lopuksi oli Mikko Ojanperän ohjaama viinin maistelutilaisuus. Tapahtumaa pidettiin mielenkiintoisena ja onnistuneena jäsenistön keskuudessa. Syyskokous pidettiin 9.12.2022 Mäkelänkadun Saunalla. Samassa yhteydessä pidettiin seuran pikkujoulut ja ideointityöpaja, sekä valittiin seuralle uusi hallitus.
Tiedotus
Kromatografiaseuran tapahtumista ja toiminnasta on tiedotettu jäsenistölle lähetetyillä sähköpostikirjeillä, seuran internetsivuilla (www.kromatografiaseura.fi) sekä LinkedIn -sivuilla.
Hallinto
Kromatografiaseuran hallitukseen toimikaudella 2022 kuuluivat Samuel Mesihää (puheenjohtaja), Noora Kumlander (varapuheenjohtaja), Mia Ervasti (sihteeri), Henri Avela (taloudenhoitaja), Ivan Peshev, Susanne Wiedmer ja Aapo Väänänen. Hallitus piti vuoden aikana kahdeksan kokousta. Kokouksessa kukaan uusi henkilö ei ilmoittanut halukkuutta osallistua seuran hallitustoimintaan, joten vuodelle 2023 valittiin sama hallituskokoonpano.
Talous
Seuran taloutta on hoidettu syyskokouksessa 2022 hyväksytyn talousarvion ja hallituksen päätösten mukaisesti. Seuran tulos vuonna 2022 oli alijäämäinen 1040 €, mutta seuran rahallinen tilanne voidaan katsoa olevan vakaa. Seura haki SKS:lta avustusta 350 € ja se myönnettiin. Vuonna 2022 seuran toiminnantarkastajina toimivat Jevgeni Parshintsev ja Marja Hagström.